Ympäristölautakunta käsittelee tulevassa kokouksessaan torstaina 27.8.09 Espoonjoen suojelusuunnitelmaa (kohta 13) ja päättää mahdollisista toimenpiteistä. Samassa kokouksessa käsitellään myös Pro Espoonjoki ry:n aloitetta moottorikäyttöisten vesikulkuneuvojen liikkusmiekiellosta Espoonjoella (kohta 14).
Espoonjoen vesistöalue on lajistoltaan, luontotyypeiltään, kulttuurihistorialtaan ja virkistysalueena arvokas. Jokiympäristö toimii myös tärkeänä ekologisena käytävänä. Suojelusuunnitelma tehtiin osana Espoon ympäristöohjelmaa, jonka teemana vuonna 2008 oli Espoonjoen suojelukysymykset. Suunnitelman tavoitteena on vesistön tilan parantaminen, monimuotoisuuden säilyttäminen sekä herkkien alueiden huomioonottaminen maankäytön suunnittelussa Espoonjoen valuma-alueella.
Espoonjoen yli rakennettu kivinen holvisilta avattiin kuntalaisten käyttöön keskiviikkona 27.8.2008 juhlallisin menoin. Holvisilta oli yksi Espoon 550-vuotisjuhlavuoden merkittävistä hankkeista.
Kirkkojärven kylänraitin parannussuunnitelmista ja täydennysrakentamisen mahdollisuuksista järjestetään esittely ja keskustelutilaisuus keskiviikkona 7.5.2008 klo 17:30-19:30 Lagstadin koulun auditoriossa ja aulatiloissa (Espoonkatu 7).
PAPPILANMÄKI, asemakaavan muutosehdotus on nähtävillä 14.4. - 14.5.2008 Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksessa. Käyntiosoite on Espoon keskus, Virastotalo 2, Kirkkojärventie 6 B, 4. kerros. Tavoitteena on luoda korkeatasoinen toisen asteen ammattiopintojen kampuskokonaisuus Lehtimäki-Pappilanmäki -alueelle.