Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto käsitteli kokouksessaan 26.9.2011 Entressen ja Espoontorin yhdistämistä. Kokouksessa hyväksyttiin suunnitteluvarauksen jatkaminen 31.12.2012 saakka Kiinteistöosakeyhtiö Espoon Entresselle ja Citycon Oyj:lle. Lisäksi kaupunkisuunnittelulautakuntaa kehotettiin käynnistämään aluetta koskeva asemakaavan muutos.
Espoon kaupunki kiirehtii kaupunkiradan rakennussuunnittelun ulottamista Kauklahteen. Liikennevirastolle osoitetussa lausunnossa Espoo toteaa kaupunkiradan Leppävaarasta Espoon keskukseen olevan kiireellisin aloittamaton ratahanke. Myös radan jatkorakentamisesta Kauklahteen on kaupungin mielestä aloitettava rakennussuunnittelu heti.
Espoon keskukseen on tehty alustavia hahmotelmia siitä, millaisia toimintoja Entressen ja Espoontorin yhdyskäytävän yhteyteen voitaisiin toteuttaa. Paikalle on visioitu ovaalin muotoista hotellitornia, johon sijoittuisi myös toimistotiloja. Hotellitornin viereen on suunniteltu rakennettavaksi asuintornitalo. Lähivuosina uutta hotellia ei kuitenkaan tulla rakentamaan.
Espoon keskukseen suunnitellaan uutta kauppakeskusta, joka yhdistäisi Espoontorin ja Entressen laajennuksineen. Alustavan suunnitelman mukaan nykyiset kauppakeskuksen yhdistyisivät kadun päälle rakennettavalla kannella, jossa olisi liiketilaa.
Espoontorin avajaisissa puhunut Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saija Äikäs-Idänpään-Heikkilä (kok) totesi, että Espoon keskus on kehittynyt voimakkaasti ja lähivuosina kehityksen tahti vain kiihtyy. Esimerkiksi asukasmäärä kasvaa seuraavien viiden vuoden aikana lähes kolmella tuhannella muun muassa Suviniityssä ja Tuomarilassa sekä Siltakadun ja Entressen kortteleissa.