Poikani aloitti tänä syksynä opiskelut korkeakoulussa pääkaupunkiseudulla. Fuksitilaisuuksissa on aina silloin tällöin kyselty uusien opiskelijoiden kotipaikkaa. Kun poika on sitten vuorollaan vastannut totuudenmukaisesti olevansa kotoisin Espoon keskuksesta, ovat reaktiot olleet johdonmukaisesti "voi sua raukkaa", "huhhuh" ja sitä rataa.  Näin siis kaksikymppiset insinööriopiskelijat - joista suurin osa ei ole ikinä kaupunkinsa hallintokeskuksessa käynytkään - asettivat Espoon keskuksen omalle mielikuvakartalleen. Se on heille ankea paikka, jota hallitsevat rumuus, tylyys ja betoni. Luulenpa, että nämä nuoret näkevät sielunsa silmillä Espoon keskusta ajatellessaan nimenomaan virastokeskuksen.

Itse muutin Espoon keskukseen vuonna -89. Sitä ennen olin käynyt alueella muutaman kerran työasioissa hakemassa viranomaisilta leimoja rakennuspääpiirustuksiin. Virastokeskus jäi kyllä heti mieleen. Tuo ruutukaavan ja ruutuelementtirakentamisen saumaton tuotos. Tuo betonibrutalismin ja byrokraattis-bresneviläisen modernismin ylväs ilmentymä, jota en ole sen koommin voinut lakata ällistelemästä. Itä-Pasilasta löytyy varmasti enemmänkin samaa brutalismia, mutta Espoon keskuksessa keskittymä korostuu, kun ympäristö on edelleenkin muilta osin lähes agraarinen.

En liene kovin väärässä jos väitän, että virastokeskus visuaalisena elämyksenä leimaa mielikuvaa koko Espoon keskuksesta.  Hyvänä kakkosena tulee Espoon asema, jonka täysipainoinen kokeminen vaatii kuitenkin lähempää tuttavuutta hissien, Espoonsillan ja seudulla vakituisemmin pyöriskelevän väestönosan kanssa. Virastokeskuksen voi kokea pelkästään katsomalla sitä. Parhaimmassa tapauksessa postikorttikin riittää. Elämys toki voimistuu, kun viitsii jalkautua kävelysiltaa (jonka  himmentynyttä kaidelasia vasten vihmoo marraskuinen räntä) pitkin kohti virastotalo kolmosta, jonka edustan tupakantumppien täplittämällä laattakannella virkamiehet värjöttelevät hermosauhuilla.

Joskus kun  katselen virastotalo ykkösen harmaana ja keltaisena välkehtivää julkisivua huomaan, että sielua samalla sekä kylmää että lämmittää. Miten voikaan ympäristössäni olla jotain näin rumaa. 70-luvun arkkitehtipiireissä ylistetty materiaalin rehellisyys saa silmät kyyneliin: betoni ei tämän rehellisempää voi olla. Katse kiertää julkisivuja Virastopihaksi nimetyllä parkkipaikalla. Syyssateilla tummat märät läikät valuvat pitkin betonipintoja, joita muottilautojen syykuviot elävöittävät.  Lähistöllä maisemaa halkovat kävelysiltojen tukirakenteet ja rampit, joiden alla harmaus tiivistyy pimeydeksi. Tämä on Espoon keskus: virastokeskuksestaan tämä paikka tunnetaan. Tämä on minun Kotiseutuani.

Virastokeskus on asia, josta alue tunnetaan, tahdoimme tai emme. Onko edes mahdollista luoda uutta kiintopistettä siihen mielikuvailmastoon, josta ihmiset - ne muut - Espoon keskus-tietoutensa nappaavat? Ainakin sitä pitäisi vakavasti yrittää, sillä me alueella asuvat tiedämme, että virastokeskus ei todellakaan ole Koko Totuus.

Espoon keskuksen kehittämisvisioissa virastokeskuksen "ratkaisemiseksi" haetaan selkeästi Andya järeämpää uudistusvoimaa.  Asukasmielipiteissä jopa rakennusten kertakaikkinen hävittäminen saa kannatusta. Tuskin kukaan on näillä näkymin heittäytymässä kaivinkoneiden eteen Virastopihalla. Kansanjuhlat saattaisivat olla todennäköisempi ilmiö. Kaiken kaikkiaan, kaupungintalolle - tuolle hienostuneemmin toteutetulle 70-luvun betonimonumentille - löytyy sentään puolustajiakin, mutta virastotaloista nykyisellään on vaikea löytää mitään hyvää.

Lukuisten kehittämis- ja rakentamishankkeiden tuoksinassa Espoon keskuksessa on nyt ziljoonan euron paikka luoda alueen imagoa uusiksi. Seuraavien vuosien aikana tapahtuu monenmoista. Entresse kohoaa montustaan kuin uusi Sampo, joka pitkällisen odotuksen synnyttämän hurmoksellisen hypetyksen perusteella tulee tahkoamaan alueelle ennennäkemätöntä vaurautta, sivistystä ja yhteisöllisyyttä.  Uusia laadukkaita asuinalueita suunnitellaan ja rakennetaan täyttä päätä. Kulovalkean asuinaluetta voisi luulla pikasilmäyksellä toiseksi Kartanonkoskeksi, mikä asukkaita suuresti ilahduttaa ja arkkitehtejä yhtä paljon harmittaa.  Katu- ja viherympäristöön satsataan viimeisen päälle. Tornitaloja suunnitellaan vaativampaa urbanismia arvostaville.

Mikä siis on virastokeskuksen rooli näissä tulevaisuusvisioissa? Ansaitseeko betonibrutalismi omat monumenttinsa alueen ajallisissa rakennuskerrostumissa? Voi olla, että mielikuvapainopiste tulee joka tapauksessa siirtymään lopullisesti pois radan pohjoispuolelta sen eteläpuolelle Entressen ja kaiken muun uuden ja kiiltävän myötä. Voi myös olla, että kaupungintalo - jos se päätetään rakentaa uudestaan - vie lopulta pisteet kotiin. Virastokeskus tulee todennäköisesti kärsimään asteittaisia amputointeja kun joku kohta poistetaan ja korvataan uusilla rakennuksilla. Voi myös olla, että siitä tuleekin asuinalue ja sitä myötä turvallisen valkoisena tai kartanonkoskena hohtava lähiökortteli. Tulevaisuus näyttää.

Vielä virastokeskus on keskuudessamme. Ehkä joidenkin vuosien tai vuosikymmenien jälkeen voimme lisätä sanan perään "in memoriam". Siihen asti: ponnistelkaamme keskustan uuden ilmeen ja imagon puolesta jotta muu maailma - erityisesti tapiolalaiset - näkisivät kotialueestamme muutakin kuin Lemminkäisen Betonituotteen ulkoilmanäyttelyn. Eläköön virastokeskus muistoissamme, mutta ei mielellään enää kovin kauan aikaa silmissämme.

Heli Rantanen, Espoon keskus