Espoon kaupunki toteuttaa tänä syksynä kaksi turvallisuuskävelyä, joista toisen Espoon keskuksen/Suvelan alueella. Ensimmäinen kävely toteutetaan syyskuun lopussa ja toinen illalla tehtävä kävely loppuvuodesta 2010.
Tavoitteena on saada asukkailta ja toimijoilta tietoa alueen olosuhteista ja turvallisuustilanteesta. Turvallisuuskävelyssä ryhmä ihmisiä kulkee ennalta suunnitellun reitin alueen läpi tehden merkintöjä turvallisuuden näkökulmasta. Kävelyn aikana kirjataan ylös ja kuvataan turvattomiksi koetut paikat ja alueet sekä ne rakennetun ja sosiaalisen ympäristön tekijät, jotka luovat näitä ongelmia. Ongelmallisina koettujen alueiden, paikkojen ja sosiaalisten tekijöiden listaus toimii perustana kehittämistoimenpiteille. Kävelyn seurauksena tuotetaan ehdotukset havaittujen ongelmien ratkaisemiseksi.
Ensimmäinen n. 2 - 3 tuntia kestävä turvallisuuskävely toteutetaan Suvelassa tiistaina 28.9. klo 15.30 -.
Turvallisuuskävelyyn osallistujille lähetetään tarkempia tietoja mm. lähtöpaikasta. Mukaan voi tulla toki myös matkan varrelta. Ilmoittautumiset turvallisuukävelyyn tai turvallisuustyön seurantalistalle: suunnittelija Kristiina Alppivuori, p. 8165 1049, kristiina.alppivuori(at)espoo.fi.
Merkitse foorumin paikallistietokartalle turvallisuutta koskevat huomiosi ja kehittämisehdotuksesi. Vaikka pääsisitkin osallistumaan turvallisuuskävelyyn, kommentteja voi laittaa karttaan myös tämän jälkeen - näin saadaan asukkaiden näkökulmat mahdollisimman tarkasti suunnitteluun mukaan!
Lisätietoja: