Keskustelua Lommilasta asukasfoorumissa 25.3.2010

Vanha-Espoon asukasfoorumi järjesti torstaina 25.3. tiedotus- ja keskustelutilaisuuden Keski-Espoon tärkeimmistä rakennus- ja kehittämkishankkeista. Läsnä oli asukasfoorumin edustajien ja noin neljänkymmenen asukkaan lisäksi virkamieskuntaa, kaupan edustajia ja valtuutettuja. 

Virastokeskus
Espoon keskuksen kehittämishankkeen projektijohtaja Torsti Hokkanen esitteli alueella tällä hetkellä käynnissä ja suunnitteilla olevia hankkeita, joita on melkoisen paljon. Aluearkkitehti MIkko Kivinen kertoi virastokeskuksen suunnittelun vaiheista eli siitä, kuinka parin vuoden takaisen ideasuunnittelukilpailun neljältä voittajalta on pyydetty jatkosuunnitelmaluonnostelmia alueen kehittämiseksi, kultakin hieman eri näkökulmasta. Kolmessa ehdotuksessa kaupungitalon oli purettu ja sen paikalla oli aukio ja uusia rakennuksia. Yhdessä suunnitelmassa kaupungintalo oli säilytetty niin, että sen alimmat kerrokset oli uudistettu ja avattu taloa ympäröivän aukion suuntaan.

Lommila
Kaupungintalosta ei syntynyt suurempaa keskustelua. Sen sijaan Lommilan liikekeskus synnytti - pienen herättelyn jälkeen - yleisössä kysymyksiä mm.  kaupan edustajien ostovoimalaskelmista. Esitettiin huomattavia lukuja siitä, kuinka paljon ajokilometrejä säästyisi kun ihmiset eivät lähtisi hakemaan Espoon keskuksesta puuttuvia palveluita Selloon ja Isoon Omenaan. Asukkaita kuitenkin huoletti itse lähikeskustan - radan ympäristön - palveluiden säilyminen ja kehittyminen. Yleisesti oltiinkin sitä mieltä, että lautakunta teki oikein päättäessään hiljattain, että Lommila tulee toteuttaa vaiheittain niin, että ensi vaiheessa alueelle saa sijoittaa vain 4000 m2 päivittäistavaraliiketilaa. Näin turvataan Espoontorin ja Entressen tarjoamien palvelujen elinkelpoisuus.

Vertailun vuoksi esitettiin, että esimerkiksi Espoontorin remontissa olevan K-kauppa Kulinaarin pinta-ala nousee entisestä 2000 neliöstä 2500 neliöön. Koko Lommilaan suunniteltu kauppapinta-ala - 110 000 m2 - on suurempi kuin Lempäälän Ideaparkin pinta-ala. Lommiliaan tuleekin sijoittumaan ennen kaikkea tilaa vaativia liikkeita kuten huonekalu- ja puutarhaliikkeitä.

Espoontori
Espoontorin remontista oltiin kiinnostuneita, ja esitettiin huolestuneita kysymyksiä siitä, palaavatko nyt evakossa olevat liikkeet takaisin ja mitä uusia liikkeitä tulee. Epävirallisen tiedon mukaan esimerkiksi Tarjoustalo ei ole tulossa takaisin. Cityconin edustaja kertoi, että tällä hetkellä vielä 30 % korjatuista liiketiloista oli ilman vuokralaisia ja että vuokralaisten saaminen on kovan työn takana. Remontti valmistuu alakerrasta alkaen, Kulinaarin avajaiset ovat näillä näkymin toukokuun lopulla. Yläkerran valmistuminen vie pitempään. Osa liikkeistä on auki koko remontin ajan. Citycon on myös halunnut säilyttää mahdollisuuden kävellä sisäkautta Espoontorin poikki asemasillalle koko remontin ajan.

Aikataulu
Teknisen toimen johtaja Olavi Louko painotti sitä, että Lommilan suunnittelu ja toteutus vie joka tapauksessa niin paljon aikaa  - ainakin 5 - 7 vuotta rakentamisen aloittamiseen - että nykyiset  keskustan kaupalliset palvelut ehtivät kehittyä rauhassa. Hieman yleisön joukossa kuitenkin epäiltiin kaavailtua bulevardia Espoon keskuksesta Omnian ohi ja nykyisten HongKongin ym. läpi Lommilaan päin - sen pituus on yli kaksi kilometriä ja sen "katumaisuus" edellyttäisi huomattavaa rakentamista koko matkalta. Lommila ei tällä hetkellä eikä ehkä näidenkään suunnitelmien toteutuessa vielä hahmotu osana alueen liikekeskustaa.

Suviniitty
Suviniityn rakentamisen aikataulusta kysyttiin myös. Olavi Louko totesi, että lama on viivästyttänyt asuntorakentamisen aloituksia, mutta että tällä hetkellä rakennusliikkeillä on paineita lähteä taas rakentamaan. Hän totesi, että alueen rakentuminen voi alkaa hyvinkin nopeasti, valmiudet kaupungin puolelta ovat olemassa.