Lommilan alueelle suunnitellusta kauppakeskuksesta saattavat jäädä ainakin hankkeen ensi vaiheessa pois hypermarketit. Keskiviikkona 17.2.2010 kokoontunut kaupunkisuunnittelulautakunta jätti asemakaavan muutosehdotuksen pöydälle. Päätöksen takana oli mm. huoli Espoon keskuksen palvelujen näivettymisesta Kehä III:n ja Turunväylän risteyskohtaan suunniteltujen hypermarkettien myötä. Päättäjät hakevat nyt yksimielisyyttä ja kompromisseja päätöksenteon pohjaksi.
Lommilaan on ensi vaiheessa tulossa mahdollisesti tilaa vievää kauppaa kuten huonekaluliikkeitä. Asiasta uutisoi mm. Länsiväylä.