Suvelan kehittämishanke

Espoon keskuksen kehittämisprojektin johtoryhmä päätti käynnistää loppuvuodesta 2007 Suvelan kehittämishankkeen. Hankkeeseen liittyvä viestintä käynnistyy laajemmassa mitassa alkuvuonna 2009, kun kaupungin lähiökehittämisen suuret linjat ovat selkiytyneet.

Hankkeen tavoitteena on fyysistä ja sosiaalista ympäristöä kehittämällä parantaa Suvelan asukasviihtyvyyttä, edistää asukkaiden elämänlaatua ja -hallintaa, sekä nostaa alueen arvostusta asuinalueena.

Kyse on paitsi uusien ideoiden löytämisestä, myös nykyisten hankkeiden koordinoinnista ja täydentämisestä. Suvelan kehittämisen haasteita ovat esimerkiksi maahanmuuttajien keskittyminen alueelle: vieraskielisten osuus on Suvelassa 15 % eli selvästi suurempi kuin Espoossa keskimäärin (6%).

Tavoitteena on saada mukaan alueen asukkaat, kiinteistöjen omistajat jne. Alueen sosiaaliset verkostot tulee tunnistaa ja löytää toimivia menetelmiä syrjäytyneiden, maahanmuuttajien ja muiden ns. hiljaisten ryhmien aktivointiin.

Lyhyemmällä aikavälillä tavoitteet ovat seuraavia:

  • käynnistää konkreettisia toimenpiteitä Suvelan lähiympäristön laadun ja hoidon tason sekä turvallisuuden tunteen nostamiseksi,
  • syventää ja laajentaa moniammatillista, kaupungin sisäiset ja kolmannen sektorin rajat ylittävää verkostoitumista kehittämisen koordinoimiseksi ja tehostamiseksi,
  • lisätä asukkaiden ja kiinteistöjen omistajatahojen vastuunottoa ja vaikutusmahdollisuuksia lähiympäristöstään käyttämällä erilaisia toisiaan täydentäviä vuorovaikutuksen menetelmiä,
  • kehittää alueen ekososiaalisen kestävyyden ja hyvinvoinnin seurantaa.

Pidemmän aikavälin tavoitteet:

  • tukea alueidentiteetin, yhteisöllisyyden sekä ekososiaalisen kestävyyden vahvistumista,
  • selvittää täydennys- ja korjausrakentamisen sekä käyttötarkoitusten muutosten tarjoamat mahdollisuudet alueen elinvoimaisuuden ja moniarvoisuuden tukemisessa sekä kaupunkitilan kohentamisessa,
  • löytää Suvelan erityispiirteistä vetovoimatekijöitä alueen imagon kohentamiseksi,
  • vakiinnuttaa tulokselliset, hankekohtaiset kehittämistoimenpiteet pysyviksi toimintamuodoiksi.

Suvelan kehittämisprojekti on Espoon keskuksen kehittämisprojektin osahanke. Se kytkeytyy pääkaupunkiseudun kuntien yhteiseen, Kierrätyskeskuksen koordinoimaan 4V -hankkeeseen: (Välitä, Vaikuta, Viihdy, Voi Hyvin -yhteisöllisyys ja hyvä elinympäristö).

Suvela tulee yhdeksi pilottikohteeksi myös Teknillisen korkeakoulun ja Tampereen teknillisen yliopiston "Urbaani onni - eheytyvän kaupungin ekososiaalinen kestävyys"- hankkeeseen, jos tämä hyväksytään Tekesin "Kestävä yhdyskunta 2007–2012" -ohjelmaan. Kosketuspintaa on myös muihin kaupungin ja ulkopuolisten tahojen hankkeisiin alueella.

Hankkeen sisältö elää ja muotoutuu työn edetessä. Suvelan kehittämishankkeen projektipäällikkönä toimii Kai Fogelholm (Kai.Fogelholm ät espoo.fi) Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksesta. Projektia valvoo Espoon keskuksen kehittämishankkeen johtoryhmä.