Espoon keskuksen ja kaupungintalon uudistamis- ja jatkosuunnitteluperiaatteita käsitellään kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 3.11. Keskustakortteleiden kehittämisen päätavoitteena on käydyn kilpailun tulosten perusteella alueen voimakas uudistaminen ja kaupunkirakenteen muuttaminen.
Jatkosuunnitteluperiaatteina esitetään esimerkiksi, että kaupungintalo ja virastotalo 1 purettaisiin ja uusi kaupungintalo sijoitettaisiin suunnilleen nykyiselle paikalleen. Lisäksi esitetään, että jalankulku ja toiminnallisuus olisivat maan tasossa. Lopullisesti asian hyväksyy valtuusto.
Tutustu esityslistalla olleeseen materiaaliin:
Lisätietoja espoo.fi -sivustolta.